Hei!

Haluan nyt selittää jotain, joka tapahtui viime lauantaina, 15.8, hyvinvointikeskuksessa.

Olen aina ujo aluksi. En tunne toista ihmistä vielä ja minua hermostuttaa paljon, en osaa olla itseäni. Mutta vähän myöhemmin, kun olen jo luottanut toiseen ihmiseen, no problems. Juttelen ja hymyilen. Kaikki sujuu...Viime vuonna, kun aloitin koulussa, en puhunut kellekään, koska ujostelin kovasti. Silloin, kun tutustuin koulukavereihini, niin puhuin heidän kanssa ja mentiin monta kertaa ostoksille ja syömään. Jokainen tarvitsee aikaa siihen...

Mies sanoi, että me olemme erilaisia. Epäilen kovasti siitä. Törmäsimme toisiin noin kaksi kuukautta sitten. Olemme puhuneet melkein joka päivä sekä netissä että puhelimessa, mutta emme tunnekaan vielä hyvin toisiaan. Olemme samaa mieltä monissa asioissa. Minun puolesta, haluan tutustua häneen paremmin, jos hän suostuu siihen. Olla hänen kanssaan siinä hyvinvointikeskuksessa oli oikein mukavaa; pidin hauskaa ja nautin biljardista ja shakista, uinnista ja luonnossa kulkemisesta hänen kanssaan. Harmitti kovasti se, ettei ollut tähtiä siinä yönä, mutta ei voi mitään...

Ja kun hän sanoi lauantaina aamulla "mennäänkö tästä sinne?", kun mentiin kävelemään vähän, niin mielelläni hyväksyin, koska olen "seikkailija" ja pidän haasteista. Vähän myöhemmin huomasin lintutornin ja lähdin sinne yksin, koska halusin meditoida ja kuunnella itseäni.

Mutta kuitenkin, tämä mies on osoittanut olevansa tosi mukava ja oikein tyyppi, ja siksi pidän hänestä. Plus hänessä on jotain, johon ihastuin. Miten olla pitämättä häntä, jos hänen ominaisuuksensa ovat niin ihastuttavia...

Enkä ikina ihastu johonkuhun turhaan, en ole niin idiootti. Jos ihastun erääseen mieheen, se johtuu siitä, että meillä on monta yhteistä ja samoja kiinnostuksen kohteita...