Heippa! =)
Tänään haluan puhua harjoittelustani...Olen hoivakodissa. Joka aamu herään 5:30 ja lähden sinne klo 6:50. Pitää olla jo paikalla valmiina klo 7:30.
Sitten aloitetaan! Ekaksi puhun vähän ohjaajani kanssa ja sitten tottelen mitä hän käskee. Tänään esimerkiksi olen ollut rouva #1:n kanssa ja olen auttanut häntä vessassa käymisessä. Sitten olen vienyt hänet ruokasaliin pyörätuolilla ja olen mennyt keittiöön valmistamaan hänen aamupalaansa. Hän syö ja pukee itsekseen, mutta joskus tarvitsee apua ja autan häntä mielelläni. Koska hänen sängyssänsä oli pissaa, niin piti vaihtaa vuodevaatteet.
Seuraavaksi menin ruokimaan rouva #2:n hänen huoneessaan, koska ei voi kävellä. Eilen ruokin hänet myös, mutta tänään piti olla tosi väsynyt, koska nukkui koko aamupalan aikana...Tämän rouvan syömisen jälkeen, menin ohjaajani kanssa pesemään toista naista, joka on myös sängyssä, halvaantuneena. Katsoin miten minun ohjaajani pesi häntä, koska varmasti huomenna on minun vuoroni.
Myöhemmin menin katsomaan mitä fysioterapeutti tekee asukkaiden kanssa. Olin taas #2:n huoneessa, koska tämä rouva tarvitsee liikkua jalkojensa. Huoneessa asuu 2 potilasta, ja toinen tarvitsee myös liikkumista, koska on halvaantunut.
No, yleensä menen syömään Xochilin ja Pasin kanssa klo 11 (meillä on 30 min) mutta tänään Xochil ei tullut ja klo oli jo 11:15 kun me mentiin ravintolaan. Tultuamme, menimme hakemaan asukkaita huoneistaan ja vietiin heidät ruokasaliin. Ruokin taas rouva #2:n ja sen jälkeen vein #1:n lepäämään. En ole oppinut vieläkään miten siirtää potilas pyörätuolista sänkyyn ja minua pelottaa kovasti kun minun ohjaaja käskee viemään #1 sänkyynsä...entä jos hän kaatuu...oho!
Kun kaikki asukkaat ovat jo lepäämässä, niin meillä on tauko ja voidaan jutella ruokasalissa. Kirjoitan raportteja siinä aikana myös, koska pitää seurata miten potilas menee. Eilen join kahvia ja koska en oppinut juomaan sitä, tuli paha olo...ja sen jälkeen minun ohjaajani pyysi minua seuraamaan häntä ja hän kertoi, että eräällä potilaalla on makuuhaava...kun olimme paikalla ja ohjaaja katsoi sitä, hänen kasvot muuttivat kamalaksi...yksi sairaanhoitaja sanoi minulle, etten tarvitse nähdä sitä jos en halua, mutta minun ohjaajani sanoi, että olen opiskelija ja minun on pakko nähdä se. H*lvetti, melkein pyörryin nähtyäni sitä...siis, en osaa kuvailla, mutta jalan luu näkyi...
Ok, olen opiskelija ja minusta tulee erinomainen sairaanhoitaja.
Eilen minulla oli tentti harjoittelun jälkeen, just sain sen kysymyksen, jota luin ja luin...Kohlbergin moraaliteoria. En tiedä vielä, mutta ainakin kakkosen saan...toivottavasti...No, tentin jälkeen lähdin kotiin ja taas se minun solukaverini poikaystävä tuli kylään ja yöpyi täällä...mutta klo 20:30 menin nukkumaan, olin ihan poikki...nukuin melkein 10 tuntia, siksi olen jaksanut harjoittelussa tosi hyvin =)
Olen tosi innostunut ja tykkään tästä työstä tosi paljon, vaikka se on hyvin raskas työ. Saan hyviä fiiliksiä tekemällä tätä työtä, tunnen itseni hyödylliseksi =) ja tulee tosi hyvä olo! Olen tosi iloinen koska valitsin tämän opiskelun. Sairaanhoito ehkä on raskasta, mutta kannattaa uhrata itseni muiden hyvinvoinniksi.
No, katsotaan sitten mitä minulle tapahtuu huomenna, mutta olen todella iloinen ja onnellinen. Nyt tiedänhän minne menen, miksi olen maailmassa ja kuka olen =)
Vi ses! <3>
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
Mietiskelyn jälkeen, osa 1
No joo. Eilen meditoin. Tarvitsin sitä kovasti. Olen ollut kovin stressaantunut solukaverini ja koulun takia.
Minun solukaverini on ärsyttävä tyttö. Jos se käy veskis tai kylpyhuoneessa, sen jälkeen jättää valot päällä. Käytävän valo on myös päällä. Onko niin vaikea sille painaa taas hetkeksi nappia? On olemassa ilmaston muutos...mutta ehkä tämä asia ei ole tärkeä sille solukaverille...Vaikka olen jo kirjoittanut lapussa, että ole hyvä ja sammuta valot käytön jälkeen. En minä jätä valot päällä jos en käytä niitä, ja kun pesen hampaita, vesi on kiinni, en anna vettä kulkea turhaan; käytän busseja ja metroa ollessani liikkeessä...mutta joskus, jos ei ole liian kylmää, niin kävelen metroasemasta kouluun, melkein 1,5 km (ei ole mitään); olen ollut kirpputorilla ja dyykkaamassa roskalavoissa (miksi ostaa uusia huonekaluja jos toiselta paikalta saadaan halvemmalla)...Olen huolestunut maailman kohtalosta. Maa on se planeetta, jossa aion elää tulevaisuudessa...
Plus 4 viikkoa sitten tuon solukaverini poikaystävä tuli kylään ja se on täällä. Se asuu meidän kanssa ja se on kielletty. Moni yöt en voinut nukkua niiden takia, koska "niiden" huoneestansa tulee melua (telkkari, radio, ne kun harrastavat seksiä...). En saa tarpeeksi "yörauhaa". Voin antaa esimerkin: viime perjantaina, menin nukkumaan joskus klo 3 jälkeen. Minulla oli korvatapit. Yhtäkkiä heräsin kun joku iski nyrkki seinään. Heräsin koska oli tosi kova isku. 3-4 kertaa. Ne olivat juopuneita, koska en ymmärrä miksi joku tekee näin jos ei juonut...Ja sitten naurua. En nukkunut paljon ja olin tosi väsynyt aamulla. Ne lähtivät taas klo 11 jälkeen. Ja minä tarvitsin meditoida...
Laitoin meren äänen musiikkia ja makasin sängyssä. Vartaloni rentoutui...silmät painoivat liikaa...ja aluksi kuuntelin meren aaltoja...
Heräsin 2 tuntia myöhemmin, olin niin poikki, etten huomannut että nukahdin. Mutta mieleni lepäsi, toi oli tärkeintä.
Hmm, koulun juttuja. No, aloitan jo harjoittelemaan huomenna. Pitää herätä jo klo 6 (inhoan aikaisia herätyksiä, olen iltaihminen...) ja olla paikalla ennen klo 8, valmiina. En tiedä vielä mihin aikaan olisin vapaa, mutta ainakin "töissä" klo 15 asti...Minua jännittää ja hermostuttaa kovasti...Wow, minkälainen paikka toi hoivakoti on? Aikooko olla vaikea minun harjoittelu? Mutta toisaalta olen kovin kiinnostunut tästä ja minusta tulee ensiapuhoitaja. Olen kysellyt opettajalta mitä tarvitsen jos haluan työskennellä ambulansilla ja hän vastasi vain, että kun valmistun sairaanhoitajaksi "no niin, sitten ambulansille!" :)
En mä edes voi kuvailla tätä...Mutta onpas ihanaa muiden auttaminen...:)
Ja nyt mietin vain, että on vielä 3 tenttiä, harjoittelutehtävä, kommentoiva referaatti ja ammattianalyysitehtävä tekemättä...siksi olen stressaantunut...plus tämä harjoittelu...
Perjantain yöllä sain ahdistuskohtauksen, yhtäkkiä. Rupesin itkemään enkä voinut rauhoittua. On paljon asioita päässäni eikä ole aikaa pohtiakseni ja miettiäkseni kaikki. Kun olin psykiatrisen sairaanhoitajan luona (eroni takia) hän kertoi, että kohtaukset ovat tavallisia meidän elämässämme, ettemme voi välttää näitä.Toisaalta minä vain mietin, että en selvinnyt vielä erostani, ja siksi saan ne. En ajattele enää sitä, mutta vielä tunnen raivoa, joka kerta vähemmän...ehkä minun sydämeni aloittaa ymmärtämään asioita. Mutta minun täytyisi osata, että rakkaus ja raivo kuluu elämään, enkä voi pitää vain ihania tunteita...
No, jatkan myöhemmin, nyt on kova mieli mennä ulos, vaikka on kylmää. Jopa voisin mennä mereen, ei ole kaukana...Nähdään! :)
(Ja tänään voin paremmin :)).
Minun solukaverini on ärsyttävä tyttö. Jos se käy veskis tai kylpyhuoneessa, sen jälkeen jättää valot päällä. Käytävän valo on myös päällä. Onko niin vaikea sille painaa taas hetkeksi nappia? On olemassa ilmaston muutos...mutta ehkä tämä asia ei ole tärkeä sille solukaverille...Vaikka olen jo kirjoittanut lapussa, että ole hyvä ja sammuta valot käytön jälkeen. En minä jätä valot päällä jos en käytä niitä, ja kun pesen hampaita, vesi on kiinni, en anna vettä kulkea turhaan; käytän busseja ja metroa ollessani liikkeessä...mutta joskus, jos ei ole liian kylmää, niin kävelen metroasemasta kouluun, melkein 1,5 km (ei ole mitään); olen ollut kirpputorilla ja dyykkaamassa roskalavoissa (miksi ostaa uusia huonekaluja jos toiselta paikalta saadaan halvemmalla)...Olen huolestunut maailman kohtalosta. Maa on se planeetta, jossa aion elää tulevaisuudessa...
Plus 4 viikkoa sitten tuon solukaverini poikaystävä tuli kylään ja se on täällä. Se asuu meidän kanssa ja se on kielletty. Moni yöt en voinut nukkua niiden takia, koska "niiden" huoneestansa tulee melua (telkkari, radio, ne kun harrastavat seksiä...). En saa tarpeeksi "yörauhaa". Voin antaa esimerkin: viime perjantaina, menin nukkumaan joskus klo 3 jälkeen. Minulla oli korvatapit. Yhtäkkiä heräsin kun joku iski nyrkki seinään. Heräsin koska oli tosi kova isku. 3-4 kertaa. Ne olivat juopuneita, koska en ymmärrä miksi joku tekee näin jos ei juonut...Ja sitten naurua. En nukkunut paljon ja olin tosi väsynyt aamulla. Ne lähtivät taas klo 11 jälkeen. Ja minä tarvitsin meditoida...
Laitoin meren äänen musiikkia ja makasin sängyssä. Vartaloni rentoutui...silmät painoivat liikaa...ja aluksi kuuntelin meren aaltoja...
Heräsin 2 tuntia myöhemmin, olin niin poikki, etten huomannut että nukahdin. Mutta mieleni lepäsi, toi oli tärkeintä.
Hmm, koulun juttuja. No, aloitan jo harjoittelemaan huomenna. Pitää herätä jo klo 6 (inhoan aikaisia herätyksiä, olen iltaihminen...) ja olla paikalla ennen klo 8, valmiina. En tiedä vielä mihin aikaan olisin vapaa, mutta ainakin "töissä" klo 15 asti...Minua jännittää ja hermostuttaa kovasti...Wow, minkälainen paikka toi hoivakoti on? Aikooko olla vaikea minun harjoittelu? Mutta toisaalta olen kovin kiinnostunut tästä ja minusta tulee ensiapuhoitaja. Olen kysellyt opettajalta mitä tarvitsen jos haluan työskennellä ambulansilla ja hän vastasi vain, että kun valmistun sairaanhoitajaksi "no niin, sitten ambulansille!" :)
En mä edes voi kuvailla tätä...Mutta onpas ihanaa muiden auttaminen...:)
Ja nyt mietin vain, että on vielä 3 tenttiä, harjoittelutehtävä, kommentoiva referaatti ja ammattianalyysitehtävä tekemättä...siksi olen stressaantunut...plus tämä harjoittelu...
Perjantain yöllä sain ahdistuskohtauksen, yhtäkkiä. Rupesin itkemään enkä voinut rauhoittua. On paljon asioita päässäni eikä ole aikaa pohtiakseni ja miettiäkseni kaikki. Kun olin psykiatrisen sairaanhoitajan luona (eroni takia) hän kertoi, että kohtaukset ovat tavallisia meidän elämässämme, ettemme voi välttää näitä.Toisaalta minä vain mietin, että en selvinnyt vielä erostani, ja siksi saan ne. En ajattele enää sitä, mutta vielä tunnen raivoa, joka kerta vähemmän...ehkä minun sydämeni aloittaa ymmärtämään asioita. Mutta minun täytyisi osata, että rakkaus ja raivo kuluu elämään, enkä voi pitää vain ihania tunteita...
No, jatkan myöhemmin, nyt on kova mieli mennä ulos, vaikka on kylmää. Jopa voisin mennä mereen, ei ole kaukana...Nähdään! :)
(Ja tänään voin paremmin :)).
lauantai 21. helmikuuta 2009
Johdanto
En tiedä miten aloittaa kirjoittamaan...eikä haittaa jos minulla on virheitä, ei kukaan ole täydellinen...
Viime vuosina elämäni on ollut kuten vuoristorata. Joskus olin todella iloinen ja luulin olevani maailman iloisin nainen; joskus se tuntui niin pahalta, paljon esteitä tiellä...etten tiennyt miten jatkaa. Mielialani on vaihteleva.
Olen luonteeltani tunteellinen, erittäin herttainen nainen. Autan mielelläni muita jos heillä on ongelmia, koska en halua, että he kärsivät mistään. Olen pesusieni, joka imee surua ja tuskaa, ja sen sijaan haluaa onnellisuutta, iloisuutta...Siinä mielessä kaikki vaikuttaa kovasti. En halua surua kenenkään elämässä...
Voisin kuvailla itseäni...voisin sanoa, että olen huumorintajuinen, iloinen, avoin, ymmärtäväinen, hymyilevä, lämmin, kärsivällinen ihminen. Olen sisukas ja pidän oikeudenmukaisuudesta, nöyryydestä, rehellisyydestä, läheisyydestä, vihreistä arvoista, pasifismista, ekologisuudesta, solidaarisuudesta, kohteliaisuudesta, ennakkoluulottomuudesta, hyväsydämmisyydestä, älykkyydestä, aktiivisuudesta, jämäkkyydestä...Tärkeää on myös toisten kunnioitus. Vihreitä arvoja minussa löytyy. Ja nauran aika paljon...Minä olen haaveellinen nainen, unelmoin ja romantisoin aika useasti...Mutta minulla on huonot puolet myös. Olen todella kriittinen itselleni ja vaadin itseltäni paljon. Kärsin tosi paljon muiden surusta. Salailua minussa, joo. Enkä halua kertoa tunteistani jos en luota toiseen henkilöön. Sori vain, mutta minun tunteillani on jo leikkitty paljon.
Viihdyn paremmin omissa oloissani tai parissa. Jopa pienessä ryhmässä (3-6, ja joskus 6 on liikaa...). Olen espanjalainen ja sosiaalinen ihminen, muttei niin kovin sosiaalinen...Koulussa, lukiossa ja nyt ammattikorkeakoulussa olen aina istunut viimeisissä riveissä, en pitänyt koskaan huomion keskipisteenä olemisesta, inhoan sitä kovasti. Jos minulla oli epäilyjä tehtävistä, niin odotin taukoa tai sitten tunnin loppua. Tai nykyään, käytän sähköpostia ja kysyn epäilyjä opettajilta.
Mutta viime aikoina on tosi paha ja surullinen, sekava olo, kaikesta...Erosin noin 3 kk sitten poikaystävästäni. Ei mennyt kovin hyvin sen jälkeen, olin lääkäreiden ja sairaanhoitajien luona (sekä Espoossa että Helsingissä). Se poika oli minun ensimmäinen poikaystäväni elämässäni. Ei minulla ollut kokemuksia rakkaudessa, en osannut käsitellä tätä tilannetta, kun sain minun ensimmäisen akuutin kriisin. Olin noin 2 kk pois koulusta, en jaksanut enää, en pystynyt keskittymään tehtäviin, tentteihin...Itkin paljon, päätä särki koko päivän aikana enkä voinut nukkua öisin. Unirytmini meni sekaisin myös. Mistä olisin tiennyt, että suhde ei mennyt hyvin jos se poika ei koskaan puhunut ongelmistamme? En voi lukea muiden mieltä, enkä tiedä asioista jos ei puhuta...en edes ymmärrä miksi hän ei voinut sanoa kasvotusten jos jotain meni huonosti...
Minun ihannesuhde on tämä: haluan harmonisen, rauhallisen, toimivan suhteen, jossa kumpikaan ei halua riidellä, ja haluaa selvittää asiat puhumalla eikä tappelemalla. Lisäksi suhteen henkinen puoli merkitsee mulle todella paljon, yhteyden löytäminen toiseen ja se että on jotain yhteistä jaettavaa, mutta myös fyysinen puoli on mulle hyvin tärkeä (halauksia, suutelusta, koskettelusta ja hyväilystä) . Sellaisia rauhallisia, romanttisia hetkiä, kynttilänvaloja ja hyviä tunnelmia (olen lainannut joltakulta paria lausetta, toivottavasti ei hänelle haittaa...). Katseet ovat tärkeimpiä myös, erityisesti kun ei sanoja löydy mistään. Voisin tuijottaa toisen katsetta kauan ja arvata mitä hän ajattelee...Soul connection, sanoisin...Kun toinen tulee työstään, hän saisi halauksia, suudelmia ja hyvän päivällisen...antaisin hieronnan hämärässä huoneessa, olisi kynttilävaloja...tunteisimme toisten vartaloa...no, taas unelmoin tätä...mutta tunnen itseni yksinäiseksi enkä halua olla yksin, en osaa elää yksin...
Viihdyn tosi paljon luonnon keskellä, rauhassa jossain kauempana kaupungin metelistä. Tykkään vaeltamisesta tosi paljon, minulla on hyvät jalat ja voin kävellä paljon tauotta. Koska pidän mietiskelystä, tarvitsen aikaa, tilaa ja rauhaa sitä varten. Ihana olisi jos voisin meditoida luonnossa, ja tuntea, että luonto ja minä sulatamme yhdeksi. Miten meditoin? No, yleensä kuuntelen hiljaa musiikkia (minulla on meren, metsän musiikkia). Sitten rentoudun. Silmät kiinni. Lihakset rentoutuvat. Vartaloni on kevyt, ei paina mitään. Ja silloin, kun kaikki koordinoi, vain silloin mieleni päästää irti päästäni, ja matkustaa toiseen paikkaan, jossa ei ole surua, tuskaa, ikäviä tunteita...Kuvailisin tätä tunnelmaa kuplaksi. Kupla näyttää särkyvältä, mutta tätä ei voida vahingoittaa. Mieleni on kuplassa. Se on mahtava kupla ja tunteeni tuntevat turvallisemmaksi siinä. Näin voin meditoida. Mieleni on tässä kuplassa niin paljon kuin haluaa, kuin tarvitsee.
Jos kuuntelen meren ääntä, kupla on taivaassa, auringonlaskua tuijottamassa. Pidän aaltojen äänestä tosi paljon...Tarvitsen vettä elämässäni, nimeni tarkoittaa "sea"...ja joku sanoi minusta "Kaunis nimi, ”meri” :) Minustakin tuntuu että sinä olet nimesi kaltainen: syvä, kiehtova ja täynnä aina uusia yllätyksiä :)"
Kuuntelen itseäni...
http://www.youtube.com/watch?v=4JjjzlrdtgA
Viime vuosina elämäni on ollut kuten vuoristorata. Joskus olin todella iloinen ja luulin olevani maailman iloisin nainen; joskus se tuntui niin pahalta, paljon esteitä tiellä...etten tiennyt miten jatkaa. Mielialani on vaihteleva.
Olen luonteeltani tunteellinen, erittäin herttainen nainen. Autan mielelläni muita jos heillä on ongelmia, koska en halua, että he kärsivät mistään. Olen pesusieni, joka imee surua ja tuskaa, ja sen sijaan haluaa onnellisuutta, iloisuutta...Siinä mielessä kaikki vaikuttaa kovasti. En halua surua kenenkään elämässä...
Voisin kuvailla itseäni...voisin sanoa, että olen huumorintajuinen, iloinen, avoin, ymmärtäväinen, hymyilevä, lämmin, kärsivällinen ihminen. Olen sisukas ja pidän oikeudenmukaisuudesta, nöyryydestä, rehellisyydestä, läheisyydestä, vihreistä arvoista, pasifismista, ekologisuudesta, solidaarisuudesta, kohteliaisuudesta, ennakkoluulottomuudesta, hyväsydämmisyydestä, älykkyydestä, aktiivisuudesta, jämäkkyydestä...Tärkeää on myös toisten kunnioitus. Vihreitä arvoja minussa löytyy. Ja nauran aika paljon...Minä olen haaveellinen nainen, unelmoin ja romantisoin aika useasti...Mutta minulla on huonot puolet myös. Olen todella kriittinen itselleni ja vaadin itseltäni paljon. Kärsin tosi paljon muiden surusta. Salailua minussa, joo. Enkä halua kertoa tunteistani jos en luota toiseen henkilöön. Sori vain, mutta minun tunteillani on jo leikkitty paljon.
Viihdyn paremmin omissa oloissani tai parissa. Jopa pienessä ryhmässä (3-6, ja joskus 6 on liikaa...). Olen espanjalainen ja sosiaalinen ihminen, muttei niin kovin sosiaalinen...Koulussa, lukiossa ja nyt ammattikorkeakoulussa olen aina istunut viimeisissä riveissä, en pitänyt koskaan huomion keskipisteenä olemisesta, inhoan sitä kovasti. Jos minulla oli epäilyjä tehtävistä, niin odotin taukoa tai sitten tunnin loppua. Tai nykyään, käytän sähköpostia ja kysyn epäilyjä opettajilta.
Mutta viime aikoina on tosi paha ja surullinen, sekava olo, kaikesta...Erosin noin 3 kk sitten poikaystävästäni. Ei mennyt kovin hyvin sen jälkeen, olin lääkäreiden ja sairaanhoitajien luona (sekä Espoossa että Helsingissä). Se poika oli minun ensimmäinen poikaystäväni elämässäni. Ei minulla ollut kokemuksia rakkaudessa, en osannut käsitellä tätä tilannetta, kun sain minun ensimmäisen akuutin kriisin. Olin noin 2 kk pois koulusta, en jaksanut enää, en pystynyt keskittymään tehtäviin, tentteihin...Itkin paljon, päätä särki koko päivän aikana enkä voinut nukkua öisin. Unirytmini meni sekaisin myös. Mistä olisin tiennyt, että suhde ei mennyt hyvin jos se poika ei koskaan puhunut ongelmistamme? En voi lukea muiden mieltä, enkä tiedä asioista jos ei puhuta...en edes ymmärrä miksi hän ei voinut sanoa kasvotusten jos jotain meni huonosti...
Minun ihannesuhde on tämä: haluan harmonisen, rauhallisen, toimivan suhteen, jossa kumpikaan ei halua riidellä, ja haluaa selvittää asiat puhumalla eikä tappelemalla. Lisäksi suhteen henkinen puoli merkitsee mulle todella paljon, yhteyden löytäminen toiseen ja se että on jotain yhteistä jaettavaa, mutta myös fyysinen puoli on mulle hyvin tärkeä (halauksia, suutelusta, koskettelusta ja hyväilystä) . Sellaisia rauhallisia, romanttisia hetkiä, kynttilänvaloja ja hyviä tunnelmia (olen lainannut joltakulta paria lausetta, toivottavasti ei hänelle haittaa...). Katseet ovat tärkeimpiä myös, erityisesti kun ei sanoja löydy mistään. Voisin tuijottaa toisen katsetta kauan ja arvata mitä hän ajattelee...Soul connection, sanoisin...Kun toinen tulee työstään, hän saisi halauksia, suudelmia ja hyvän päivällisen...antaisin hieronnan hämärässä huoneessa, olisi kynttilävaloja...tunteisimme toisten vartaloa...no, taas unelmoin tätä...mutta tunnen itseni yksinäiseksi enkä halua olla yksin, en osaa elää yksin...
Viihdyn tosi paljon luonnon keskellä, rauhassa jossain kauempana kaupungin metelistä. Tykkään vaeltamisesta tosi paljon, minulla on hyvät jalat ja voin kävellä paljon tauotta. Koska pidän mietiskelystä, tarvitsen aikaa, tilaa ja rauhaa sitä varten. Ihana olisi jos voisin meditoida luonnossa, ja tuntea, että luonto ja minä sulatamme yhdeksi. Miten meditoin? No, yleensä kuuntelen hiljaa musiikkia (minulla on meren, metsän musiikkia). Sitten rentoudun. Silmät kiinni. Lihakset rentoutuvat. Vartaloni on kevyt, ei paina mitään. Ja silloin, kun kaikki koordinoi, vain silloin mieleni päästää irti päästäni, ja matkustaa toiseen paikkaan, jossa ei ole surua, tuskaa, ikäviä tunteita...Kuvailisin tätä tunnelmaa kuplaksi. Kupla näyttää särkyvältä, mutta tätä ei voida vahingoittaa. Mieleni on kuplassa. Se on mahtava kupla ja tunteeni tuntevat turvallisemmaksi siinä. Näin voin meditoida. Mieleni on tässä kuplassa niin paljon kuin haluaa, kuin tarvitsee.
Jos kuuntelen meren ääntä, kupla on taivaassa, auringonlaskua tuijottamassa. Pidän aaltojen äänestä tosi paljon...Tarvitsen vettä elämässäni, nimeni tarkoittaa "sea"...ja joku sanoi minusta "Kaunis nimi, ”meri” :) Minustakin tuntuu että sinä olet nimesi kaltainen: syvä, kiehtova ja täynnä aina uusia yllätyksiä :)"
Kuuntelen itseäni...
http://www.youtube.com/watch?v=4JjjzlrdtgA
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)